ARXin kesä lähtee kiertueelle

Kesä tulee ja Hämeenlinnassa se tarkoitta, että myös ARXin kesäpajat alkavat. Tänä vuonna ARXin kesä lähtee kiertueelle eri puolille Hämeenlinnaa ja piipahtaa myös Janakkalassa ja Hattulassa. Kesän työpajakattaus on monitaiteinen. Mukana on kädentaitoja, mediaa, musiikkia, yhteisen puutarhan rakennus-, koristelu- ja istutushommia ja katutaidetta. Kesän työpajat on suunnattu lomaileville lapsille ja lapsiperheille. Koululaiset voivat osallistua pajoihin ilman vanhempia. Vilttimuskari-pajat on suunnattu vauva- ja taaperoperheille.

ARXin kesän painopiste on kesäkuun ensimmäisillä viikoilla. Työpajoja on Hämeenlinnan Verkatehtaalla, Maaherranpuistossa, Poltinahon vanhoilla varastoilla, Hauhon, Kalvolan ja Lammin kirjastoissa sekä Rengon koulun pihalla. Pajoja pidetään myös Tervakosken kirjastossa, Janakkalassa ja Parolassa osana Hattula-päivien ohjelmistoa. Lisäksi kuvataiteenpäivänä 10.7. järjestetään koko perheelle sopivat piknikmaalailut Maaherranpuistossa. HÄXin Hämeensaaren pajat jatkuvat elokuulle asti.

Kaikki ARXin kesän työpajat ovat ikärajattomia ja maksuttomia. Työpajoihin voi tulla oman aikataulun mukaan piipahtamaan ilmoittautumatta.

ARXin kesän viime vuoden työpajakuva. Kuvassa tehdään kangaskasseja sekatekniikalla.
ARXin kesän työpajoissa on monenlaista tekemistä kädentaidoista musiikkiin.

Tutustu työpajoihin ja tule mukaan:

ARXin puutarhapajat
Puutarhapajoissa istutetaan kasveja, tehdään koristeita ja rakennetaan puutarhaa Verkatehtaan alueelle. Pajoista löytyy touhua kaikenikäisille. Pienimmät voivat pajailla oman aikuisen kanssa. Paja sijaitsee Verkatehtaan ja Hämeenlinnan taidemuseon makasiinirakennuksen välisellä puistoalueella. Alueelle pääsee helpoiten Verkatehtaan rannan suunnasta kävelyteitä pitkin.

Koristeötökkä-työpaja
Työpajoissa taiteillaan ötököitä pyykkipojista kesäkoristeiksi. Työpajaan voivat osallistua kaikenikäiset. Pienimmät yhdessä oman aikuisen kanssa.

Vilttimuskari-työpaja
ARXin kesäinen vilttimuskari kutsuu perheen pienimmät leikkimään äänillä ja laulamaan ötökkälauluja. Sateen sattuessa sisätiloissa.

Green screen
Green screen pajassa matkaillaan vihreän kankaan avulla. Pajassa kadotetaan ajan ja paikan rajat ja seikkaillaan mielikuvituksellisiin paikkoihin, vaikka kaverin pää kainalossa. Paja sopii kaikenikäisille. Pienimmät voivat pajailla oman aikuisen kanssa.

Suuret saippuakuplat
Pajassa opetellaan tekemään jättiläissaippuakuplia erikoisliuoksesta narukepein. Pajassa myös askarrellaan kuplattimia pienemmille kuplille. Paja sopii kaikenikäisille. Pienimmät voivat pajailla oman aikuisen kanssa.

Räikee-katutaidefestivaalin paja ja maalaustapahtuma
Räikee-katutaidefestivaalin avoimet työpajat kutsuvat kaikenikäisiä maalareita katutaiteen pariin. Alaikäisten osallistuminen pajoihin on vanhemman vastuulla ja alle kouluikäiset osallistuvat oman aikuisen kanssa. Pajoissa käytetään asianmukaisia suojavarusteita.

Kiertueaikataulu:
Ma 5.6. Kalvolan kirjasto klo 10-12 Koristeötökkä, green screen ja vilttimuskari
Ti 6.6. Verkatehdas klo 10-12 ARXin puutarhapaja
Ke 7.6. Verkatehdas klo 10-12 ARXin puutarhapaja
Ke 7.6. Hattula klo 17-19 Koristeötökkä, Suuret saippuakuplat, vilttimuskari
Ke 7.6. Iittalan nuorisotila Hukari Räikee-katutaidefestivaalin pajat
To 8.6. Verkatehdas klo 10-12 ARXin puutarhapaja
To 8.6. Maaherranpuisto klo 10-11 Vilttimuskari
To 8.6. Rengon skeittipuisto klo 12-14 Räikee -katutaidefestivaalin paja
Pe 9.6. Tervakosken kirjasto klo 10-12
Koristeötökkä, green screen, vilttimuskari

Ma 12.6. Hauhon kirjasto klo 10-12
Koristeötökkä, mediapaja
Ma 12.6. Maaherranpuisto klo 10 Vilttimuskari
Ti 13.6. Verkatehdas klo 10-12 ARXin puutarhapaja
Ti 13.6. Rengon koulun piha klo 10-12 Koristeötökkä, mediapaja, vilttimuskari
Ke 14.6. Verkatehdas klo 10-12 ARXin puutarhapaja
Ke 14.6. Lammin kirjasto klo 10-12 Koristeötökkä, Vilttimuskari
To 15.6. Poltinahon vanhoilla varastoilla klo 13-15 Räikee -katutaidefestivaalin maalaustapahtuma
Pe 16.6. Poltinahon vanhoilla varastoilla klo 13-15 Räikee -katutaidefestivaalin maalaustapahtuma

10.7. Maaherranpuisto klo 10-13 Kuvataiteenpäivän Piknikmaalailut

ARXin kesä järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa. ARXin kesässä tarjotaan maksutonta tekemistä lapsille ja lapsiperheille eri puolilla kaupunkia. Ohjelmasta vastaavat Kulttuurikeskus ARXin taidekasvattajat.

Kesäohjelmaa on tarjolla myös Hämeensaaren skeittipuistossa kesäkuusta elokuuhun, kun HÄXin kesä (6.6.–3.8. ti-to klo 13–16) jalkautuu graffiti- ja skeittauspajoilla puistoon. Ohjelma on maksuton eikä pajoihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Sekä graffiti- että skeittisisällöissä on säävaraus.