Kulttuurikeskus ARXin syyskausi pursuaa ohjelmaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille
Syyslukukausi alkaa 22.8.2023
Kulttuurikeskustoiminnan sydämessä on Galleria ARX, jossa nähdään syyskaudella kaksi näyttelyä. Hippaloilla avattu Ystävä joella, kertoo ihmisen luontosuhteesta ja eritysesti jokien ja vesistöjen luonnosta. Näyttelyssä on luonnosta inspiraationsa saaneita installaatioita ja nukketeatterinukkeja, joita aikuinen ja lapsi voi yhdessä tutkia. Näyttely on esillä 22.8.–21.10.2023. Gallerian vuoden viimeinen näyttely liittyy Valoilmiö -festivaaliin ja se julkaistaan myöhemmin.
ARX osallistuu aiempien vuosien tapaan Hämeenlinnan taiteiden yöhön, vauvanpäivään ja järjestää Lasten lauantai -tapahtumia. Pyhäinpäivänä järjestetään vuoden odotetuin ARXantai iltatapahtuma pimeään aikaan. Karsea ARXantai järjestetään Verkatehtaan Radiotalon remontin vuoksi Hämeenlinnan taidemuseon piha-alueella ja Pinella puistossa. Kulttuurikeskuksen syksy huipentuu Lapsen oikeuksien viikolla Valoilmiö -taidefestivaaliin, joka ulottuu Verkatehtaalta keskustaan. Tämän vuoden satelliittitapahtuma nähdään Iittalassa. Kaikki ARXin tapahtumat ovat maksuttomia ja niihin voi osallistua koko perheen voimin.
Kulttuurikeskuksen avoimet kerhot aloittavat toimintansa tiistaina 22.8. Kerhot toimivat lokakuun 19. päivä saakka Verkatehtaan Opistotalon galleriatilassa. Tiistaisin ja torstaisin on kaikille avoimet, vauva- ja taaperoperheiden suosiota nauttineet Taideaamut perheille klo 10-12. Keskiviikkoisin pidetään Harrastamisen Suomen mallin kerho Tuu ja tee! klo 14–16 ja torstai-iltapäivissä Oma Hämeen Maahanmuuttajapaveluiden kanssa toteutettava Kotoutujien perhekerho.
Avoimen Kulttuurikeskustoiminnan ohella ARX tuottaa sisältöjä varhaiskasvatus- ja koululaisryhmille Kulttuuripolun perus- ja extrasisältöinä. Kulttuuripolkutoiminta ulottuu Hämeenlinnan ohella Hattulaan, Janakkalaan ja Riihimäelle. Myös nuorille suunnatun HÄXin toiminta jalkautuu syyskaudella yläkouluihin. ARX koordinoi myös Hämeenlinnan taidelaitosten yhteistä Lasten lauantaiden kalenteria.
Galleria ARX
Kulttuurikeskus ARX, Viipurintie 4, 13200 Hämeenlinna
Näyttely avoinna ti–to 15–18, la 10–14. Koululais- ja varhaiskasvatusryhmille opastukset ma, ke klo 9–12, eskariryhmille perjantaisin klo 9–12
Ystävä joella 22.8. –21.10.2023
22. –30.10 Ripustustauko (myös kerhot tauolla)
Valoilmiön näyttely 31.10. –9.12.2023
Tapahtumat
25.8. Taiteiden yö17–20 Lasten puutarhalla, Verkatehtaan ja Taidemuseon välisellä piha-alueella
2.9. Lasten lauantain Ystävä joella näyttelyssä 10–14
29.9. Vauvan päivä ja Hyvin Sanottu -festivaali
4.11. Karsea ARXantai 17–20
23. –25.11. Valoilmiö festivaali
2.12. Lasten lauantai, Jouluisia green screen -kuvia Galleria ARXissa 10–14
Kerhot
Opistotalo (katutaso), Verkatehtaankuja 7, 13200 Hämeenlinna. Kerhot ovat Opistotalossa 19.10. saakka, jonka jälkeen ne palaavat takaisin ARX-taloon.
22.8. –7.12.
Taideaamu perheille ti ja to 10–12
Tuu ja tee! ke 14–16
Kotoutujien perhekerho to 13–15
Kerhot tauolla 13. –30.10. Syysloman ja ripustustauon vuoksi.
Lasten lauantait
Syyskausi 2.9.–16.12.2023
kulttuurikeskusarx.fi/lastenlauantai
