Karsea-ARXantai
Karsea-ARXantai on hurjan kamala lastentapahtuma 4.11.2023. Pelottavan kummallisesta ja ällöttävästäkin nimestään huolimatta Karsea-ARXantai sopii kaiken ikäisille kävijöille. Tapahtuma järjestetään Hämeenlinnan Taidemuseon pihalla, Verkatehtaan takapihalla sijaitsevalla Lasten puutarhalla, Verkatehtaan kujan päässä sekä Verkatehtaan entisen gallerian tiloissa ja Miniteatterilla. Suuri osa sisällöistä on ulkona.
Karsea-ARXantain ilmekilpailu on käynnissä. Etsimme tapahtuman ilmeeksi pienen asiakkaan tekemää piirustusta, maalausta tai vaikka sekatekniikalla tehtyä kuvitusta. Kilpailutyöt toimitetaan Kulttuurikeskus ARXille. Työn voi palauttaa kerho-ohjaajalle, galleria valvojalle tai jättää oven edessä olevaan laatikkoon. Työ tulee palauttaa 30.9. mennessä. Valittu työ palkitaan leffalipuilla. Muista liittää kuvaan yhteystiedot, josta kuvittajan tavoittaa.
Uutiset
YleXPopissa lavalle nousee myös Hämeenlinnalaisia nuoria artisteja
31.5.2023
Suomen tähän hetken kuumimpien nimien lisäksi hämeenlinnalaiset nuoret artistit pääsevät ääneen YleXPop-tapahtumassa lauantaina. Koulujen päättäjäisviikonloppuun ajoittuva maksuton tapahtuma järjestetään tänä vuonna Hämeenlinnan Linnanpuistossa. YleXPopissa lavalle …
Hämeenlinna saa uuden, valoisan festivaalin!
21.5.2022
Valotaideviikko on ympäri Hämeenlinnaa tapahtuva yhteisöllinen ja osallistava valotaidetapahtuma. Se toteutetaan ensimmäisen kerran Lapsen oikeuksien viikolla 14.–20.11.2022. Tapahtumasta on tarkoitus kehittää vuosittain toistuva. Valotaiteen tapahtumaviikko …
ARXin kesäkontilla taiteillaan ja touhutaan koko kesä
9.5.2022
ARXin kesäkontilla tarjotaan maksutonta taidetekemistä lapsille ja perheille läpi kesän taideammattilaisten ohjaamana. Tänä kesänä Kulttuurikeskus ARXin tukikohtana toimii ARXin kesäkontti, joka avautuu Hämeenlinnan uimahallin rantaan. …
Kauden viimeisessä ARXantaissa juhlistetaan kevättä
30.3.2022
Ihanaa, nyt on kevät! Kevätkauden päättävässä perhetapahtumassa ARXantaissa lauantaina 9.4. klo 10-14 istutetaan orvokkeja, temppuillaan, tutkitaan aarteita ja askarrellaan kevätkoristeita puihin. Esityksenä nähdään kasvun ihmeestä kertova Toivomussiemen.