Suuri vesiseikkailu -kilpailu

Uimahallin rannan sähkömuuntamosta lasten kaupunkitaideteos – osallistu Suuri vesiseikkailu -kilpailuun Kortteli2:ssa!

Kuvassa tuplamuuntamo Hämeenlinnan Uimahallin rannassa.

Uimahallin rannassa Hämeenlinnassa sijaitseva sähkömuuntamo saa tulevana syksynä uuden ilmeen, kun se peitetään kiireestä kantapäähän lasten taiteella. Uuden kaupunkitaideteoksen suunnittelukilpailuun voi osallistua ARXin kesän Suuri vesiseikkailu -kilpailun työpajoissa Kortteli2:ssa 6.7. alkaen. Lapsiraati valitsee kilpailutöistä 1–4 voittajaa, joiden tekijät pääsevät jatkotyöstämään omia teoksiaan lopullisen taideteoksen muotoon yhdessä ARXin graafikon kanssa. Kilpailu on suunnattu alle 10-vuotiaille taiteilijoille (vuonna 2011 syntyneet ja sitä nuoremmat). Voittajat palkitaan Suomalaisen kirjakaupan lahjakortein.

Ohjatut Suuri vesiseikkailu -työpajat 6.7. alkaen Kortteli2:ssa jokaisena heinäkuun tiistaina, keskiviikkona ja torstaina klo 12–15 sekä Suomen kuvataiteen päivänä 10.7. klo 12–15. Muina Kortteli2:n aukioloaikoina oman kilpailuehdotuksen voi käydä tekemässä työpajassa itsenäisesti.

Suuri vesiseikkailu logo.

Kulttuurikeskus ARX toteuttaa Suuri vesiseikkailu -kilpailun yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin ja sähköverkkoyhtiö Elenian kanssa. Lisätietoja ja kilpailun säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Hyppää mukaan vesiseikkailuun!

Taidekeskus Kortteli2, Raatihuoneenkatu 12 (entinen kauppakeskus Linna)
Avoinna ti– su klo 11–18
Vapaapääsy

Lisätietoja:
Auni Tuovinen
Kulttuurituottaja
Kulttuurikeskus ARX
+358 40 530 3110
auni.tuovinen@hameenlinna.fi

Elenia logo
Hämeenlinnan kaupungin logo.