Olli Larjo ja ARXin taidekasvattajat: Suuria kukkia, pieniä veistoksia

Galleria ARXin vuoden viimeinen näyttely esittelee kuvanveistäjä Olli Larjon veistoksia. Näyttely koostuu puusta veistetyistä suurista kukista ja pronssista valetuista tarinallisista veistoksista. Mittakaava onkin keskeinen osa tätä näyttelyä. Larjon teosten innoittamana ARXin taidekasvattajat ovat suunnitelleet näyttelyn osaksi yhteistaideteoksen, joka rakentuu kävijöiden taiteilemana näyttelyn aikana. Lisäksi työpajoissa taiteillaan monipuolisesti varjoleikin ja kuvataiteen parissa aina gallerian aukioloaikoina.

Larjon teokset koostuvat tienpientareen vapaista kukista, eräänlaisista rikkaruohoista, sekä maisemallisista veistoksista, jotka ovat osa taiteilijan lapsuuden kotikylän maisemaa. Tarinallisissa pienissä pronssiveistoksissa pieni puutarhuri yrittää viljellä humanismin puutarhaa parhaansa mukaan. -Minulle kuva on kieli. Haluan teoksissani kertoa tarinoita. Jokaisella meillä on oma kielemme ja vapaus tulkita asioita kuten haluamme. Se kuva jonka teen ei ole totuus, ainoastaan väline kertoa ja välittää tunteita, kuvaa Larjo teoksiaan.

Näyttelyn työpajoissa pääsee taiteilemaan Olli Larjon kanssa kahtena lauantaina, 6.11. ja 11.12. klo 11-13. Työpajat ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Galleria ARX on avoinna arkiaamuisin koulu- ja päiväkotiryhmille ennakkovarauksin. Iltaisin ja viikonloppuisin näyttely on avoinna kaikille kaupunkilaisille.

Kun olen pieni 6.11.-16.1.
Galleria ARX, Viipurintie 4
Ti-to 15-19, la-su 10-14
Suljettu 20.12.-7.1.

Vapaa pääsy

Lisätietoja:
Kulttuurituottaja Riikka-Leena Puistola, riikka-leena.puistola@hameenlinna.fi

Kun olen pieni näyttelyn kuvituskuva.