ARXin onnistuneesta kokeilusta pysyvä palvelu 

Kulttuurikeskus ARXin viimeviikkoinen Askartelupussi-ARXantai toi monipuolista luovaa tekemistä hämeenlinnalaisten perheiden koteihin. Keskiviikosta lauantaihin jaetut askartelupussit herättivät suurta kiinnostusta: pusseja jaettiin yhteensä 1100 kappaletta, ja ajoittain askartelupussin hakijat aiheuttivat jopa jonon ARX-talon edustalle. Askartelupussi-ARXantai huipentui striimattuun yhteisaskarteluun taidekasvattajan johdolla.  
 
Askartelupussi-ARXantai suunniteltiin alusta asti mahdollisimman saavutettavaksi ja monipuoliseksi. Askartelupussi sisälsi askartelumateriaalien lisäksi ohjevihkon, jonka avulla askartelu onnistui itsenäisesti. Askarteluliveä varten julkaistiin materiaalilista, jotta ilman askartelupussiakin oli mahdollista osallistua yhteisaskarteluun. Livelähetyksestä tehtiin myös tallenne, jotta osallistuminen onnistuu omalla aikataululla. 
 
Askartelupussi-ARXantai saavuttaman suosion ja runsaan asiakaspalautteen johdosta kyseinen palvelu tullaan juurruttamaan ARXin toimintaan. Jatkossa yksi toimintavuoden viidestä ARXantai-perhetapahtumasta tullaan toteuttamaan kotiin jaettavan askartelupussin ja nettilähetyksen yhdistelmänä. Koronan tuomat yleisörajoitukset ovat haastaneet ARXin työntekijät keksimään uusia tapoja tarjota palveluitaan lapsiperheille, mistä on syntynyt muun muassa keväällä 2021 Hämeenlinnan kaupungin Fiksua työtä -kehittäjäpalkinnollakin palkittu askartelupussikonsepti. 
 
”ARXin muutettua väistötiloihin helmikuussa 2020 meillä on ollut ARXantai-tapahtumissa jatkuvana haasteena yleisötilojemme ahtaus. Osa lapsista kokee väentungoksen ja hälyn stressaavana, mikä haittaa osallistumista tapahtumiin. Koronarajoitusten vuoksi olemme joutuneet mukauttamaan monia toimintojamme. Jatkossa tulemme käyttämään tätä kehittämistyötä palveluidemme saavutettavuuden parantamiseen”, kommentoi lastenkulttuuripäällikkö Minna Haveri.  
 
Askartelupussi-ARXantai oli osa Hämeenlinnan lastenkulttuurilupauksen mukaista Lasten lauantaiden sarjaa. Seuraavan Lasten lauantai -tapahtuman 5.2. järjestää Hämeenlinnan Taidemuseo. Katso www.kulttuurikeskusarx.fi/lastenlauantai/ 

Askartelupussi-ARXantain tallenne on katsottavissa 11.2. saakka osoitteessa: https://youtu.be/imgtaSOV-8w

Kuvassa Askartelupussi-ARXantain livestriimin askartelijat Sarina Pulkka ja Elise Vainio.
Kuvassa Askartelupussi-ARXantain livestriimin askartelijat Elise Vainio ja Sarina Pulkka.

Lisätietoja:
Minna Haveri
Lastenkulttuuripäällikkö
040 869 6374
minna.haveri@hameenlinna.fi