Uusia ilmeikkäitä uimakoppeja oppilaiden aloitteesta

Vuoden 2021 V-päivissä Hämeenlinnan yhteiskoulun oppilaat esittivät aloitteen pukukoppien lisäämisestä uimarannoille. Oppilaiden mukaan rannalle syntyy pitkiä jonoja, kun koppeja on vain yksi. Useampi koppi nopeuttaisi uimareiden vaatteiden vaihtoa ja uimaan pääsyä. Aloite ei päätynyt nuorten Huippukokoukseen asti, mutta Nuorisovaltuusto päätti tukea aloitetta omasta budjetistaan 7000 eurolla.

Kaupunkirakenteen ideasta uudet, Kahtoilammen ja Idänpään uimarannoille sijoitettavat kopit päätettiin toteuttaa niin, että koppien seiniä historiallisten valokuvien asemasta elävöittävät piirretyt teokset. Mukaan kutsuttiin Kulttuurikeskus ARX ja kuvitusprojekti toteutettiin osana Räikee -katutaidefestivaalia, joka väritti Hämeenlinnaa touko-kesäkuussa. Räikeen alkumetreillä kerättiin teosehdotuksia. Ehdotuksista valikoitui tekijöiksi Maija Vehmaa, Elle Karvonen ja Herra Rankki sekä työryhmät Lentävät Linnut, Älä ole tyhmä ja  Kukkaruukut. Ilmeikkäät uimakopit jatkavat ARXin osallistavan kaupunkitaiteen kehittämistyötä, jonka tuloksena ympäri Hämeenlinnaa nähdään lasten ja nuorten kanssa yhteistyössä toteutettuja kaupunkitaideteoksia. Uimakoppien ilmeen taittoi graafikko Saara Helkala.

V-päiviä eli Vaikuta älä valita -päiviä on järjestetty Hämeenlinnan yläkouluissa vuodesta 2004 asti. V-päivien aikana 8. luokkalaiset tekevät omia aloitteitaan kaupungin kehittämiseksi. Aloitteet esitellään kaupungin viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. V-päivien jälkeen jokainen yläkoulu lähettää yhden aloitteen Nuorten Huippukokoukseen. Vuodesta 2013 lähtien järjestetyssä huippukokouksessa nuoret päättävät V-päivän aloitteiden toteuttamiseen varatun määrärahan (30 000 euroa) käytöstä. Viime vuosina myös nuorisvaltuusto on tukenut V-päivien aloitteiden toteuttamista omasta budjetistaan. 

Idänpään uimarannan uimakoppi

Lisätietoja:

Juuso Suuronen
Taiteellinen johtaja
0408696469

juuso.suuronen@hameenlinna.fi

Eira Enkvist
Tuottaja
0407754711
eira.enkvist@hameenlinna.fi

Veera Antikainen
Osallisuusohjaaja
0408696250
veera.antikainen@hameenlinna.fi