Tonttu-ARXantai
Tonttu-ARXantai järjestetään lauantaina 10.12.2022 klo 10-14 Lyseon koululla (Keinusaarentie 1). Tapahtumassa pääsee virittäytymään joulutunnelmaan yhdessä koko perheen kanssa.
ARXin väki on rakentanut Lyseon koululle jouluisen työpajamaan, jossa kohtaavat uudet ja perinteiset tonttutouhut. Piparityöpajassa koristellaan mielikuvituksellisia piparkakkuja sekä osallistutaan yhteiseen piparitaideteokseen. Tarjolla on myös lämmintä glögiä. Joulukorttitehtaassa voi askarrella tai kuvata joulukortteja. Joululaulut tonttujen kanssa -pajassa lapset pääsevät osallistumaan työpajamaiseen puolen tunnin konserttiin. Laulutyöpajoja on yhteensä kolme, ja ne alkavat kello 10:45, 12:00 ja 13:15. VJ-tonttulassa miksaillaan joulukuvastoa ja ulkona keppiporot odottavat hoitajiaan. Tapahtumassa pääsee treenaamaan tärkeitä tonttutaitoja: Kuka selviytyy Tontturadan tehtävistä herättämättä nukkuvaa Joulupukkia?
Tapahtuma on maksuton. Galleria ARX on tapahtuman aikaan poikkeuksellisesti suljettu. Tervetuloa koko perheellä Tonttu-ARXantaita viettämään!

Mikä on ARXantai?
ARXantai-tapahtumat ovat maksuttomia koko perheen lauantaitapahtumia. ARXantaiden ohjelmat koostuvat teemanmukaisista työpajoista, näyttelyistä, teatteriesityksistä ja konserteista. Ohjelma soveltuu pienille ja isoille lapsille, aikuisia unohtamatta.
Uutiset
6.-luokkalaisten itsenäisyyspäivän juhla 2025
26.11.2025
Hämeenlinnan 6.-luokkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää perinteisellä kaupunginjohtajan juhlavastaanotolla Verkatehtaalla perjantaina 5.12.2025. Juhlaan on kutsuttu kaikki hämeenlinnalaiset 6.-luokkalaiset opettajineen. Tapahtumassa tutustutaan suomalaiseen juhla- ja tapakulttuuriin ja harjoitellaan …
Valoilmiö-festivaali on lunastanut paikkansa yhteisöllisenä tapahtumana
23.11.2025
Kolmipäiväinen valotaiteeseen keskittyvä kaupunkifestivaali Valoilmiö järjestettiin Hämeenlinnassa neljännen kerran 20.–22.11. Teokset sijoittuivat Hämeenlinnan keskustan lisäksi Hauholle. Tapahtuman järjestämisestä vastasi Hämeenlinnan kaupungin Kulttuurikeskus ARX yhteistyössä laajan …
Marraskuisessa pimeydessä loistava Valoilmiö on yhteistyön juhla
29.10.2025
Hämeenlinnan tutut rakennukset ja puistot saavat uuden loiston marraskuun lopussa, kun Valoilmiö valaisee kaupunkia kolmen illan ajan. Kymmenkunta teosta sijoittuu keskustan tuntumaan ja lisäksi tämän …
Syksyn ARXantaissa vietetään sadonkorjuun juhlaa
9.10.2025
Kekriä vietetään Hämeenlinnassa lokakuun ajan. Kulttuurikeskus ARXin Kekri-ARXantai järjestetään lauantaina 25.10. klo 17–20 Verkatehtaan alueella. Kekri-ARXantai on maksuton koko perheen tapahtuma, jossa riittää tekemistä kaikenikäisille. …