Info
Valoilmiö on Hämeenlinnassa järjestettävä, osallistava kaupunkifestivaali, jonka teemana on valo. Kolmepäiväinen tapahtumakokonaisuus ajoittuu vuosittain marraskuulle. Kaupunkifestivaalia tuottaa Kulttuurikeskus ARX yhdessä laajan yhteistyökumppaniverkoston kanssa. Valoilmiössä on mukana taiteen ammattilaisia sekä suuri joukko paikallisia lapsia ja nuoria.
Toiminta-ajatuksena osallisuus Saapuminen Saavutettavuus ja esteettömyys Majoittuminen Tuotanto
Toiminta-ajatusksena osallisuus
Valoilmiö on kolmipäiväinen, osallistava kaupunkifestivaali, joka keskittyy valotaiteeseen. Festivaalin taideteosten suunnitteluun ja tekemiseen osallistetaan paikallisia lapsia ja nuoria työskentelemään yhdessä taiteen ammattilaisten kanssa. Valoilmiö tarjoaa valoelämyksiä kaikille kaupunkilaisille teoksina, työpajoina ja esityksinä. Tapahtuma on maksuton.
Osallisuus
Festivaalin tekemiseen kutsutaan mukaan lapsia ja nuoria varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, ammattiopintojen, harrasteryhmien ja HÄX-nuorisokulttuurin piiristä. Lasten ja nuorten osallisuus on tärkeässä roolissa Valoilmiö-festivaalilla nähtävissä teoksissa.
Osallistamisen tapoja on yhtä monta kuin on teoksiakin. Osassa teoksista lasten ja nuorten panos on ollut esim. yhteinen taideteoksen teemoja käsittelevä erätauko-keskustelu taiteilijan kanssa. Toisen teoksen kohdalla lapset taiteilevat työpajoissa osia teokseen, jossa näkyy sekä lasten että taiteilijan kädenjälki. Osan teoksista lapset tai nuoret toteuttavat kokonaan suunnittelusta toteutukseen ja ripustukseen taideammattilaisen tukemana.
Saapuminen
Valoilmiön Hämeenlinnan keskustaan sijoittuvat teokset muodostavat käveltävän teosreitin, jossa osa teoksista on ulkona ja osa sisätiloissa.
Hämeenlinnan keskustaan pääsee helposti julkisilla kulkuvälineillä. Rautatie- sekä linja-autoasemat sijaitsevat kävelymatkan päässä teoksista ja muusta festivaaliohjelmasta.
Omalla autolla saavuttaessa pysäköinti on keskustan alueella usein maksullista. Auton voi pysäköidä esimerkiksi keskustan pysäköintialueille, kadun varsille, Verkatehtaan pysäköintialueelle. Maksullisista pysäköintitaloista Kaivoparkki sekä Keinuparkki sijaitsevat teosreitin läheisyydessä.
Tuuloksen Valoilmiön kohteet sijoittuvat Syrjäntaan kylälle. Tuuloksen Valoilmiö on tapahtumallinen ja se järjestetään 13.11.2026. Kohteita ovat mm. Tuuloksen koulu, päiväkoti, kirjasto ja Tuulosrievä.
Saavutettavuus ja esteettömyys
Valoilmiö on kaikille avoin maksuton festivaali, jonka sisältö sopii kaikenikäisille kävijöille. Sisältöihin ei ole erillistä ilmoittautumista.
Suurin osa festivaalista sijoittuu kaupunkitilaan, kuten torille ja puistoihin. Osa kohteista on kaupungin kiinteistöissä, kuten ARX-talossa ja Raatihuoneella.
Teokset ovat päällä klo 17-21. Festivaali sisältää myös ohjelmallisia, aikataulutettuja sisältöjä, kuten musiikki- ja valoesityksiä. Festivaalin ohjelma löytyy Google Maps -kartalta suomeksi ja englanniksi.
Esteetön liikkuminen sisätiloissa
- Esteetön sisäänkäynti Raatihuoneelle on rakennuksen takana.
- Museo Skogsterin sisäänkäynnillä on liuska, mutta se ei täytä kaikkia virallisia jyrkkyysmääräyksiä. Alakerran tila on esteetön ja rakennuksesta löytyy esteetön wc.
- Kulttuurikeskus ARXin Galleria ARXin sisäänkäynti on esteetön. Rakennuksessa ei ole esteetöntä wc-tilaa.
- Linja-autoaseman sisäänkäynnillä on luiska. Rakennuksessa ei ole esteetöntä wc-tilaa.
Ulkotilojen esteettömyys
- Hämeenlinnan tori on matalaprofiilista mukulakiveä. Tori on itä-länsi-suunnassa kalteva. Torilta on vähennetty valaistusta.
- Torin ja kirkon väliseen toripuistoon pääsee esteettömästi Linnan kadun puolelta. Puistossa on hiekkapolut. Puistosta on vähennetty valaistusta.
- Sibeliuksenpuistossa on hiekkapolut. Teos on ripustettu katsojien päiden yläpuolelle. Puistossa on uv-valaistus
- Ystävyydenpuistossa on hiekkapintaiset polut. Polkuautokaruselliin on kulku portaiden kautta. Puistossa on uv-valaistus.
- Pinellan puistossa on hiekkapäällysteiset kevyenliikenteen väylät. Puistossa on myös portaita, joiden käyttäminen ei ole välttämätöntä. Suosittelemme välttämään portaita erityisesti pakkasella. Pinellan puistossa on kaksi teosta, joista He olivat täällä -teos on sijoiteltu eri puolille puistoa. Puistosta on vähennetty valoa ja siellä on uv-valaistus.
Valot ja äänet
Valoilmiö-festivaalin teoksissa on liikkuvaa kuvaa ja valoja sekä ääniä. Tämän vuoden festivaalilla ei ole strobovaloja tai voimakkaita välkkyviä valoja. Useissa kohteissa katuvalaistuksen määrää on vähennetty teosten ympäriltä. Tällaisia kohteita ovat erityisesti puistot ja torin alue.
Ruuhka
Festivaali on kerännyt aiempina vuosina tuhansia kävijöitä. Hiljaisimmat ajat sijoittuvat festivaalin aukiolon ensimmäiseen ja viimeiseen tuntiin. Suurin osa teoksista on ulkona.
Majoittuminen
Hämeenlinnan kaupungin majoitu -sivulta löytyy tietoja paikallisista hotelleista ja muista majoitusvaihtoehdoista.
Tuotanto
Valoilmiön tuotannosta vastaa Kulttuurikeskus ARX. Festivaalin nelihenkiseen tuotantotiimiin kuuluvat lasten ja nuorten palvelupäällikkö Minna Haveri, tapahtumakoordinaattori Riikka-Leena Puistola, lastenkulttuurikoordinaattori Laura Kauppinen ja Loistoluokka-hankkeen koordinaattori Auni Tuovinen.
Kulttuurikeskus ARXin koko henkilökunta on vahvasti mukana festivaalin tuotannossa. Festivaalilta löytyy useita ARXin taidekasvattajien ja kulttuuriohjaajien ohjauksessa tehtyjä teoksia.
Uutiset
Valoilmiö-festivaali valaisee Tuuloksen Syrjäntaan kylällä 13.11.2026
3.11.2026
Valoilmiö-festivaali toteutetaan vuosittain keskustan ohella yhdessä Hämeenlinnan pitäjistä. Vuoden 2026 pitäjä on Tuulos. Tuuloksen Valoilmiö järjestetään yhteisöllisenä tapahtumana perjantaina 13.11.2026. Mukana tapahtumaa toteuttamassa Kulttuurikeskus ARXin …
Viisivuotias Valoilmiö kutsuu koko kaupungin valotaiteen äärelle – Palkittu festivaali syntyy yhdessä lasten ja nuorten kanssa
19.10.2026
Hämeenlinna syttyy jälleen valoon 12.–14. marraskuuta, kun Valoilmiö-festivaali juhlii viisivuotista taivaltaan. Vuosien aikana festivaalista on kasvanut palkittu, osallistava kaupunkitapahtuma, jonka valotaideteosten tekemiseen osallistuu vuosittain noin …
Valokaravaani-työpajan ilmoittautuminen on avattu
22.9.2026
Kulttuurikeskus ARX järjestää perheille suunnatut lyhtyhahmotyöpajat lauantaina 17.10. Työpajoissa tehdään lyhtyhahmoja Valoilmiö-festivaalin päätöspäivän suureen Valokaravaani-kulkueeseen. Osallistujien toivotaan pääsevän mukaan myös kulkueeseen Valoilmiön päätöspäivänä 14.11. Työpajoissa …
Etsimme hämeenlinnalaisia lapsia Valoilmiön kauneutta käsittelevään teokseen
17.9.2026
Onko lapsesi sanavalmis esiintyjä? Etsimme Valoilmiön teokseen lapsia pohtimaan kauneutta ja valoa. Teos toteutetaan toiminnallisten videohaastatteluiden pohjalta. Dokumentaarinen videoteos projisoidaan Hämeenlinnan kirkon julkisivuun osana Valoilmiö-festivaalia …