Riihimäen varhaiskasvatus
Tulostettava versio Kulttuuripolusta. Huom! Verkkotiedosto ei ole saavutettava asiakirja. Alta näet Kulttuuripolun sisällöt saavutettavassa muodossa.
1-3 -vuotiaat: Sirkus
Akrobatiaa, jongleerausta, tasapainoilua! Sirkuspajassa lapset pääsevät kokeilemaan sirkuksen eri muotoja yhdessä omien ohjaajien kanssa. Leikin ja hauskanpidon lomassa voi oivaltaa tärkeitä asioita lapsen
kehityksestä. Tarkoituksena on tarjota lapsilähtöisesti mahdollisuus tutustua taiteeseen ja kulttuuriin sirkuksen menetelmin. Yhteisen tekemisen kautta lapsen motoriset taidot kehittyvät ja aikuinen saa kevyttä liikuntaa. Toiminta antaa keinoja varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Tärkeintä on kuitenkin lapsen ja ohjaajien yhteinen mukava sirkushetki.
4-5 -vuotiaat: Nukketeatteriesitys
Riihimäen 4-5-vuotiaat pääsevät näkemään SOMESTOPPI-nukketeatteriesityksen, jossa koulun metsäretkellä menee vähän kaikki plörinäksi, kun kännykät ja läppärit eivät olekaan saatavilla.
Miten siitä selvitään ja mitä opitaan? Esityksen jälkeen lasten (tai aikuisten) on mahdollista kysyä nukkekasvattajaopiskelija Marjukka Toivolalta jotain esityksestä.
Esitykset Verstas -näyttämöllä.
Eskarit: Kaupunginmuseo ja kirjasto
Riihimäen kaupunginmuseo tarjoaa mielenkiintoista nähtävää ja tekemistä päiväkoti- ja koululaisryhmille. Museon uudistetussa perusnäyttelyssä voi tutustua paikkakunnan kehittymiseen takamaasta kaupungiksi.
Kaupunginmuseo sijaitsee entisessä Valtionrautateiden virkamiestalossa, joka on yksi Riihimäen vanhimmista rakennuksista. Perusnäyttelyn lisäksi museo tarjoaa vaihtuvia näyttelyitä ja tapahtumia ympäri vuoden. Ryhmät voivat valita itselleen sopivan kierroksen kolmesta vaihtoehdosta.
Riihimäen kaupunginkirjasto tutustuttaa eskarilaisia kirjaston palveluihin leikkimielisellä kierroksella.
Kaikille
Kutsumme kaikki leikkimään valoilla ja varjoilla ja tekemään omaa valotaidetta. Valotaidemateriaali esittelee kolme menetelmää, joilla omasta päiväkodista voi luoda valotaideleikin tai vaikka
kokonaisen näyttelyn. Menetelmissä hyödynnetään arjesta löytyviä materiaaleja. Valotaidemateriaalin on koonnut ARXin taidekasvattaja Auni Tuovinen ja se julkaistaan alkusyksystä 2022. Materiaali liittyy
Lapsen Oikeuksien viikolla pidettävään ensimmäiseen Valoilmiö – valotaidetapahtumaan, jota vietetään Hämeenlinnassa. Tapahtuma korostaa lasten ja nuorten osallisuutta taiteeseen.