HÄX-live
HÄX-live -keikat ovat pääsymaksuttomia ja päihteettömiä. Ne ovat pääasiassa suunnattu 13-18 -vuotiaille nuorille. Järjestelyistä vastaa nuorille suunnattu kaupunkikulttuurialusta HÄX ja sen takana toimiva hämeenlinnalainen Kulttuurikeskus ARX. HÄX-livet aloitettiin Hämeenlinnan kaupungin osallistavan budjetoinnin avulla vuonna 2024. Vuoden 2026 HÄX-livessä mukana Unity Works.
2026
WILLIAM TO 30.7. KLO 19 VERKATEHTAAN ULKOLAVALLA
Massiivisella Penelope-jättihitillään läpimurron tehnyt William kuuluu Suomen rap-kentän kärkinimiin. Artisti on julkaissut kuluneen vuoden aikana aktiivisesti uutta musiikkia. Yhdessä Isac Elliotin kanssa julkaistu Anteeks nousi Spotifyn striimatuimmaksi kappaleeksi Suomessa heti julkaisun jälkeen ja on striimannut jo tuplaplatinaa. Artisti esiintyy Verkatehtaan edessä olevalla ulkolavalla torstai-iltana 30.7. klo 19. Keikka on maksuton, ikärajaton ja päihteetön. Keikan järjestää nuorisokulttuuri HÄX yhdessä pääyhteistyökumppani OP Hämeen ja Verkatehtaan kanssa.

2025
AVERAGEKIDLUKE TO 31.7. KLO 19 VERKATEHTAAN ULKOLAVALLA
Averagekidluke eli Lucas Kihlman esiintyi vuoden 2025 HÄX-livessä to 31.7. klo 19 Verkatehtaan edessä sijaitsevalla ulkolavalla. Yleisöä paikalle löysi vähän alle parituhatta henkilöä. Keikka oli ikärajaton, ilmainen ja päihteetön. Pääyhteistyökumppani OP Häme. Mukana toteutuksessa oli myös Verkatehdas.





HÄX-livet 2024
13.12. Röge ja Shakkii, Suisto klubi


25.10. Axel Kala ja Pyrythekid Suistoklubi

5.10. Ege Zulu Verkatehtaan Vanaja-sali

1.8. Pehmoaino Verkatehtaan ulkolavalla


1.6. Tunnit täys Linnanpuistossa

24.4. Joe L. Suisto-klubi

27.3. SHRTY Suisto-klubi

Lisätiedot:
Taiteellinen johtaja
Juuso Suuronen
040 8696 469
juuso.suuronen@hameenlinna.fi
Uutiset
Vuoden 2026 HÄX-liven artisti on William
15.6.2026
Rap-artisti William nähdään vuoden HÄX-liven artistina torstaina 30.7. klo 19 Verkatehtaan ulkolavalla. Massiivisella Penelope-jättihitillään läpimurron tehnyt William kuuluu Suomen rap-kentän kärkinimiin. Artisti on julkaissut kuluneen vuoden aikana aktiivisesti …
Räikee 10 vuotta! -juhlaa vietetään Hämeensaaressa
2.6.2026
Räikee 10 vuotta! -juhlaa vietetään perjantaina 5.6. Hämeensaaren skeittipuistossa klo 15–21. Ohjelmassa on artisteja, katutaidetta ja hyvää tunnelmaa. Katutaidefestivaali Räikee on valtakunnallisesti tunnettu tapahtuma, joka …
Hippaloilla seikkaillaan tunteiden maailmassa
22.5.2026
Tänä vuonna Lasten taidefestivaali Hippaloilla saa olla iloinen, surullinen, innostunut, mietteliäs tai vaikka haikea. Festivaalin teemana ovat nimittäin erilaiset tunteet. Esityksiä löytyy moneen makuun ja …
Räikee-ARXantai juhlistaa lastenkulttuuria ja katutaidetta
7.5.2026
Räikee-ARXantaissa vietetään lastenkulttuurin juhlaviikkoa ja Katutaidefestivaalin kymmenettä vuotta vauhdikkaasti ja värikkäästi Sairionpuistossa lauantaina 23.5. klo 13–17. Keväisessä puistotapahtumassa on monipuolisia taiteellisia ja liikunnallisia työpajoja, toivemusiikkia …