Hippalot

Festivaalit

ARX tuottaa kaupunkilaisille suunnattuja festivaaleja, joista vanhin on Lasten taidefestivaali Hippalot. Valoilmiö on lasten ja nuorten osallisuuteen perustuva festivaali, joka juhlii valoa ja Lapsen oikeuksien …

Hae ARXiin kesätyöntekijäksi

Haemme Lasten taidefestivaali Hippaloille reippaita, palvelualttiita ja oma-aloitteisia kesätyöntekijöitä eli HIP-duunareita. Työtehtäviin kuuluu esimerkiksi festivaalin somistamista, työpajan ohjaamista, non-stop-pajojen huoltamista ja cateringissa avustamista. Hakijan tulee …

Hippaloiden teemaksi 2022 katutaide

Lasten taidefestivaali Hippaloiden tulevan kesän teemaksi on valittu katutaide. Teema tulee näkymään niin esityksissä, työpajoissa kuin somistuksessakin. Teemaan sopivia esityksiä voi tarjota vuoden loppuun saakka …

Hippalot on peruttu!

Lasten taidefestivaali Hippaloita ei valitettavasti voida järjestää vaikeutuvan koronatilanteen vuoksi. Kertaalleen siirretty Lasten festivaali Hippalot on peruttu vuodelta 2021. Hämeenlinnan Verkatehtaalle heinä-elokuun vaihteesta siirretty ja 3.-5.9. järjestettäväksi …

ARX-info

ARX info in EnglishARX on monitaiteinen ilon, yhdessä tekemisen ja kokemisen sekä luovien kohtaamisten kulttuurikeskus. Tarjoamme kulttuuria ja taidetta lapsille, nuorille ja perheille sekä kouluille …